Huskies vahvistuu jälleen maajoukkuepelaajilla

Huskies / Uutiset / Huskies vahvistuu jälleen maajoukkuepelaajilla

Huskies vahvistuu jälleen maajoukkuepelaajilla

- Uutiset, Yleinen

Vaahteraliigassa kaudella 2017 kolmanneksi sijoittunut Hämeenlinna Huskies on kiinnittänyt kolme maajoukkuepelaajaa tulevan kauden miehistöön. Vaahteraliigan parhaimpiin takamiehiin kuuluva Ville-Valtteri Suojanen, keskushyökkääjänä kannuksensa hankkinut ja puolustuksessa terrierimäisenä taklaajana tunnettu Miko Ylikoski sekä puolustuksen linjassa pelinrakentajien päänahkoja metsästävä Camille Gruel solmivat sopimukset Hurttalaumaan kaudelle 2018.

Turusta saapuvasta kolmikosta Suojanen on aloittanut Vaahteraliiga-uransa Turku Trojansin paidassa vuonna 2008. Hän on kuulunut jo vuosia sarjan parhaimpiin takapuolustajiin. Safety -pelipaikan lisäksi erinoimaisena lentopotkaisijana ja potkunpalauttajana tunnettu Suojanen on Trojansin lisäksi edustanut Vaahteraliigassa Jyväskylän Jaguaareja yhden kauden ajan vuonna 2012.  Viime kaudella Suojanen oli turkulaisten sisäisessä taklaustilastossa toisena ja koko Vaahteraliigan tilastossa seitsemäntenä 60,5 taklauksella. Taklausten lisäksi Ville-Valtterille tilastoitiin yksi pelinrakentajasäkki ja neljä syötönkatkoa, joista palautusjaardeja kertyi peräti 126 jaardia. Vaahteraliigan syötönkatkotilastossa Suojanen sijoittui neljänneksi.

Ville-Valtteri Suojanen (vas) #21 valmistautumassa taklaukseen kesällä 2017 Hurttalaumaa vastaan

Ville-Valtteri Suojanen (vas) #21 valmistautumassa taklaukseen kesällä 2017 Hurttalaumaa vastaan Kuva: Anu Tiilikainen

Lieto Oakmenin kasvatti Miko Ylikoski oli viime kaudella Trojansin tilastokolmonen 38,5 taklauksella. Taklausten lisäksi Ylikoski säkitti vastustajan pelinrakentajan kahdesti ja poimi kaksi syötönkatkoa. Vaahteraliigassa jo kaudella 2007 Trojansin paitaa kantanut Ylikoski aloitti uransa keskushyökkääjänä ja on sen pelipaikan lisäksi kunnostautunut puolustuksessa niin tukimiesosastolla kuin takakentälläkin. Turussa kolme SM-mitalia (hopea ja kaksi pronssia) jenkkifutiksessa voittanut kova pokerimies siirtyy Hämeenlinnaan mestaruus mielessään: - Hämeenlinnassa on hyvät olosuhteet jenkkifutikseen, Kaurialan kentällä oli mukava pelata viime kesänä, joukkueella on hyvä drive meneillään ja meillä on todelliset valmiudet taistella mestaruudesta kaudella 2018, kertoo Ylikoski.

Miko Ylikoski #34 pallonkantajana. Kuva: Kari Toivonen

Miko Ylikoski #34 pallonkantajana. Kuva: Kari Toivonen

Ranskalainen Camille Gruel vahvistaa Hurttapuolustuksen linjaa ja korvaa takaisin kasvattajaseuraansa Kuopio Steelersiin palanneen Jani Lindqvistin, Juha Yli-Arvelan aisaparina. Ranskan maajoukkueeseen noussut Gruel on linjapelaajaksi suorastaan häikäisevän nopea. Ratasuoralla (100m) miehen ennätys on 11,3 sekuntia. Kaksi edellistä kautta Gruel on pelannut Vaahteraliigassa Turku Trojansissa ja sitä ennen Ranskan liigaa Nimes Centurionissa.

Turkulaiskolmikon lisäksi hyökkäyksen linjamies Sami Rantanen jatkaa Hurttalaumassa. Rantaselle tuleva kausi on jo kolmas Huskiesin riveissä. Maajoukkueen linjamiehistöön kuuluva kokenut Rantanen on tullut tunnetuksi linjan vasemmassa laidassa oikealla kädellä palloa heittävien pelinrakentajan ”blind siden” turvaajana. Nokialla jenkkifutiksen aloittanut Rantanen on teknisesti ja fyysisesti Vaahteraliigan parhaimmistoa pelipaikallaan.

 

Artikkelikuvassa Miko Ylikoski #34 taklaamassa Roman Runneria heinäkuussa 2017 Turun Yläkentällä. Kuva: Anu Tiilikainen

 

Recent Posts

Etsi Huskies.fi sivustolta

AnttiMartikka20170619-Huskies-Roosters-Ville_Tarhala-_6190366